menneenä perjantaina namibian kotimme omistaja hääräsi aamulla luonamme, näytellen kovaäänisesti asuntoa muutamalle vuokralaisehdokkaalle. silloin viimeistään se kolahti, että namibian päivämme alkavat käymään vähiin. koti vaihtaa paikkaa, me muutamme pois namibiasta. jonnekin tuntemattomaan, olipa se sitten oma koti littoisissa tai sitten jossain ihan muualla.
asuntomme vuokrasopimus päättyy helmikuun lopussa. namibian rannikko ja varsinkin hiljainen asuinalueemme on muodostunut lintokodoksi meille. rakas ystäväni kysyi juuri, että onko jo haikea olo. ei ollut vielä silloin, mutta nyt on.
viikonlopun iloksi sain tuon vanhan hyvän ystäväni vierailulle afrikan itärannikolta. kokemuksia vaihdettiin, namibia avautui taas ihan uusin silmin, vaikka olenhan minä sen jo kauan tiennyt, että tässä maassa kehitys on kulkenut sutjakkaasti eteenpäin, elämä on suhteellisen helppoa ulkomaalaiselle eikä ylitsepääsemättömiä esteitä ole tullut vastaan (mitä nyt tuo työluvan saanti tyssäsi pahasti...).
voi namibia, minkä olet tehnyt? pitääköhän paikallinen sanonta "namibiassa itket kahdesti, silloin kun tulet ja silloin kun lähdet" sittenkin paikkansa?
24. tammikuuta 2011
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
noh, kyllä niitä kyyneliä riittää vielä moneen muuhunkin maahan vuodatettavaksi. onnen ja haikeuden. liike vain jatkuu ja suunta muuttuu välillä, mutta lopulta on jäljellä kasa rakkaita paikkoja, joihin aina voi palata. ainakin muistoissaan. muah.
Onnenkyyneliä lähtiessä!
voi sinua. kyllä saa itkeä - onhan se ollut todella teidän koti... ja hassua on, että minuakin itketti lähteä silloin (monesta syystä tosin) mutta minä ihastuin namibiaan todella paljon. mutta uudet haasteet odottavat ja onnea niihin !!! k&kumpp.
Lähetä kommentti