koti

maanantai-iltana kapkaupungissa laskeutuu lentokone, minä astelen koneesta ulos siihen tuubiin, joka pitkin astellaan lentokenttärakennukseen. sydämessä läikähtää, tuntuu hyvälle ja huomaan ajattelevani, että tulin kotiin. samassa hetkessä iskee pelko ja säikähdys, ei tämä ole minun kotini. ristiriitaiset fiilikset. nytkö se on tapahtunut mistä kaikki afrikan matkaajat aina puhuvat? sydän on jäänyt tänne. ei ei ei. vielä aion ainakin hetken pyristellä vastaan. taitaa tulla taistelu sydän vs. järki.

martti ja hilda on kotona. martti on laihtunut huomattavasti, ei ole ruoka maistunut hoidossa. kylkiluut paistavat ja tuntuvat vielä enemmän. onneksi kotona on ruoka maistunut. leikattu polvi tuntuisi olevan kunnossa, vielä on istuma-asento jokseenkin huvittavan näköinen, mutta askel on symmetrinen. kolmen kuukauden hihnassa kiinni olemisen jälkeen oli ihana olla aamulenkillä ja nähdä kuinka tuo karvakorva nautti vapaana juoksemisesta rannalla.

ensi maanantaina alkaa työt. sähköpostista olen lukenut kuinka myo:lla on kiireistä, hiukan omatunto kolkuttaa, mutta aion silti pitäytyä sivussa maanantaihin saakka. onhan tässä näitä omiakin puuhia. toivon niin paljon, että rakas ystäväni tulisi meille vierailulle viikonlopuksi. olenko jo kertonut, että yksi läheisimmistä ystävistäni on muuttanut namibiaan, windhoekiin puoleksi vuodeksi, opintojen tähden? could i be more happy? nyt minulla on oma suomalainen meme täällä namibiassa. oma, joka tuntee ja tietää niin paljon.