maanantaina.
enpäs muista koska olisin viettänyt vapaan maanantaipäivän. tietysti kesälomalla, mutta näin asioita hoidellen ja kaupungilla aikaa kuluttaen. tykkään kovasti päivästäni. viikonlopun vietin oulussa kuunnellen ja katsellen tarinoita etelä-afrikasta. etelä-afrikan kuvat olivat vihreitä ja värikkäitä, elämää pursuavia. namibia näytti hiekalta, aakealta ja kuivalta, erittäin kuivalta. rakkaan ystäväni sanat rauhasta ja seesteisyydestä lohduttivat, mutta pelottivat. okei, en muuta suoraan savannille vaan kaupunkiin, mutta entä jos se onkin autio? toisaalta en malta enää odottaa namibiaa, tahdon jo sinne, tahdon kokea miltä siellä näyttää, maistuu, tuoksuu, haisee ja tuntuu.
tänään valmistauduin reissuun hoitamalla rokotukset kuntoon, neljä piikkiä ja neljä laastaria, reippaasta käytöksestä kaksi tarraa. toimii aina. vakuutusyhtiössäkin kävin juttelemassa, mikä oli positiivinen yllätys, oikein avuliasta vaikkeivat mitään voi meille myydä tai edes tarjota, koska yli vuoden ulkomaanreissulla putoaa pois kotimaan sosiaaliturvasta ja- järjestelmästä jolloin ei voi kuulua vakuutuksienkaan piiriin. jäävät siis työnantajan ja kohdemaan harteille. vaatteitakin piti tietysti hankkia, koska niitähän erityisesti namibiaan tarvitsee, mikä upea syy ostaa t-paitoja ja hihattomia! myöhäinen lounas ihanaisen ystävän kanssa kruunasi kiireettömän kaupunkipäiväni. kotona olen saanut vielä tehtyä paperiasioita, jotka ovat odottaneet minua jo kauan. joten nyt on aika siirtyä makoilemaan peiton alle ja aloittaa joku kolmesta uudesta kirjastani, jotka myös tarttuivat tänään matkaani.
jihaa, namibia!!!
24. marraskuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti