erään tytön tarina

vuonna 2005 tyttö oli 8-vuotias. äiti sairastui vakavasti ja menehtyi sairauteensa. koko ikänsä äiti oli saanut epileptisen kohtauksen sunnuntain vastaisena yönä kello kaksi. äiti oli tämän pienen tytön koko maailma. tytön maailma romahti. tyttö muutti isovanhempiensa luokse asumaan. vuonna 2006 tyttö sai ensimmäisen epileptisen kohtauksen, isoäiti vei tytön lääkäriin, lääkäri aloitti tutkimukset swakopmundissa tavoitteenaan lähettää tyttö windhoekiin tarkempiin tutkimuksiin. windhoekissa oli täyttä, tyttö ei koskaan päässyt jatkotutkimuksiin ja potilaskorttiin tuli diagnoosiksi epilepsia.

lääkäri määräsi tytölle lääkkeet. vuodesta 2006 asti tyttö on käynyt kerran kuukaudessa hakemassa lääkkeet sairaalasta, näkemättä koskaan muuta kuin sairaanhoitajan, joka on uusituttanut reseptin lääkärillä. potilaskortti on eiliseen päivään saakka täynnä reseptin uusimisia, jokaisessa uusimisessa pyydetään lukemaan vuonna 2006 määritelty status ja lääkkeiden annostus. tyttö on kiltisti popsinut samaa lääkettä samalla annostuksella vuodesta 2006. epileptiset kohtaukset ovat pahentuneet tytön isoäidin kuoltua helmikuussa 2009, kohtausten esiintyvyys on tiuhentunut nykyiseen 10-25 kohtaukseen päivässä.

moni on yrittänyt auttaa tyttöä matkan varrella, minä mukaanlukien. tulokset eivät ole olleet mairittelevia miltään kantilta. maanantaina tytölle läheinen opettaja päätti lähteä nyt 13-vuotiaan tytön mukaan uusimaan reseptiä ja vaatimaan lääkärin tapaamista. tyttö ja opettaja olivat sairaalassa aamuseitsemästä lounasaikaan, minä menin jatkamaan lounasajan jälkeen. odotimme ja odotimme. kohtauksia tuli odotusaikana ainakin kymmenen. kohtaukset eivät ole suuria tai kestoltaan 15 sekuntia pidempiä, tyttö on tajuissaan, mutta vartalo kouristelee kuitenkin hurjasti ja kohtaukset vievät kaikki voimat. ärsykkeenä kohtauksille on mikä tahansa voimakkaampi tunne, oli se sitten jotain iloista, jännittävää, ikävää tai kiukkua. mitä tahansa.

lääkärin huoneeseen päästyämme olimme onnekkaita, sillä lääkäri oli uusi sairaalassa ja hän otti tytön tilan vakavissaan. kuultuaan tytön tarinan minulta hän otti tytön samantien osastolle tarkkailuun. hyvä sinänsä. mutta ei mitään puhettakaan, että tyttöä tutkittaisiin sen kummemmin. testataan vaan eri lääkkeitä ja niiden vaikutusta. edes verikokeita ei oteta, verensokeri kylläkin mitattiin. röntgenistä tai tarkemmista aivosähkökäyristä ei voi edes haaveilla.

tytön äiti ja isoäiti ovat molemmat kuolleet tässä samassa sairaalassa, tytön ollessa paikalla. tyttö nieleskeli ja nieleskeli. yritti tukahduttaa itkuaan. lopulta tyttö sai voihkaistua; miss, the only thing i can see is my mom's face ja sitten tuli kyyneleet vuolaina pienen pienien ja hentojen nyyhkäysten kera. osastolle päästyämme tyttö alkoi kertoa tarinaansa ja tiesinhän minä jo ennen tarinaakin, että tämä tyttö on aivan erityisen erityinen lapsi. niin kovin hentoinen ja herkkä, mutta vahva ihminen, joka luo ympärilleen aina iloa. 12-vuotiaasta saakka tyttö on pitänyt huolta isoisästään ja isosiskostaan, joka huitelee pitkin kyliä. tyttö ei koskaan valita mistään, kyseenalaistaa sitäkin enemmän kyllä. tyttö on akateemisesti hyvin lahjakas, aina tilastojen kärkipäässä ja kylläpä tyttö oli myös luotsaamassani lentopallojoukkueessa ja ihan vielä joukkueensa kapteenina.

tytön suurin toive eilen oli, että isosisko tulisi sairaalaan yöksi, nukkumaan hänen viereensä. me odotimme ja odotimme kunnes isosisko tuli seitsemän jälkeen illalla. huojentunein mielin jätin tytön ja aamulla vieraillessani sairaalassa sain kuulla, että isosisko oli käynyt vain vierailemassa. huoneen kaikkien muiden lasten äidit olivat tietysti viettäneet yönsä sairaalassa. urhea tyttö oli ollut yksin ja mielessä oli ollut varmasti monen monta surullista asiaa.

on niin turhauttava olo, mitään muuta en voi tehdä kuin käydä vierailemassa sairaalassa ja rohkaista tytön mieltä. eilen lääkitystä vaihdettiin ihan tuosta vaan, kohtauksia ei ole tullut lääkityksen vaihduttua. kai se pitäisi ottaa positiivisena asiana vastaan.

pienen pientä toivoa paremmasta on, sormet ristissä toivon, että medicos del mundo auttaisi tyttöä.