15. joulukuuta 2010

ilimoja on pielly

suomalaisilla nettisivuilla ei ole voinut olla törmäämättä viikonlopun sääennustuksiin. pakkasta on luvassa. hiukan on ollut ikävä lumisia maisemia, mutta -20 pakkasasteen kylmyys karkoitta tehokkaasti ikävän.

rannikolla siivotaan,jo toista päivää. ensi viikolla saapuvat äiti ja mummo, siihen pitää varustautua huolellisesti. jokainen pölypallero on saanut kyytiä ja hiekka on lentänyt huoneesta toiseen. pihalta tuli eilen 6 muovipussillista hiekkaa. kaapeista kassitolkulla epämääräisiä lappusia, lehtisiä ja mainoksia roskiksen ruuaksi. tulee sieltä myös äidin mies, sisko ja velikin. tosin heitä ajatellessa ei tule mieleen pölypalleroiden karkoitus. kaikella hyvällä äitiä ja mummoa kohtaan kuitenkin, oli tämä perusteellinen suursiivous jo tarpeen. ettette ihan väärää mielikuvaa saisi niin on minulla toki apulainen auttamassa. kyllätämä siirtomaarouva on silti jynssännyt vessoja ja ikkunoita ja järjestellyt loputtomalta tuntuvia kaappeja.

meinasin mennä ulos kahville, arvatkaas mitä mittari näyttää meidän pihalla? noh, se on suoraan auringossa, mutta silti lukema on huimat 52 astetta. ei olisi aamulla uskonut. jo toista päivää on tihuuttanut jotain epämääräisiä pisaroita ja taivas on ollut harmaa. ehkäpä tämä tästä kesäksi taas muuttuu. aurinko paistaa lujaa, mutta kummasti tuo atlantti vaan pitää ilman mukavan viileän tuntuisena.

ps.mittari on noussut jo 58 asteeseen!

4 kommenttia:

M&M kirjoitti...

Lähes saunalämpötiloja!
Terveisiä!

jenni kirjoitti...

ja nyt on jo tutut ja turvalliset 18 astetta.

Jukka kirjoitti...

Täällä ollaan jo korvia myöten täynnä näitä pakkasia, kun mihinkään ei voi lähteä ilman michelin-ukko-varustusta.
No mutta ei hätiä mitiä...12 yötä, ja sen jälkeen 7 viikkoa Afrikan lämpöä! =) =) =)

jenni kirjoitti...

jee!!! tervetuloa! kyllä ton lumitilanteen euroopassa on loputtava siihen mennessä, kun te starttaatte matkanne. parempi olisi jos tilanne rauhoittuisi nyt heti.